Yrittäjien työhyvintointi #elokehittää

December 6, 2016
Elina R

tiedonblogikuva

Tänä vuonna olemme päässeet kehittämään yrittäjien työhyvinvointia Tiedon ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Elon #elokehittää -projektissa.

Kenno kutsuttiin  mukaan projektiin, koska olemme tehneet pienyrittäjien kanssa töitä ja etnografista tutkimusta vuodesta 2014 lähtien. Kohtaamistemme pohjalta voidaan sanoa, että pienyrittäjät ovat varsin valikoiva kohderyhmä. Pienyrittäjälle aika pois työn parista on investointi, joka täytyy kokea hyödyllisenä. Jotta esimerkiksi erilaisille digitaalisille ratkaisuille tulisi otettua aikaa päivästä, täytyy käyttäjän kokea saavansa niistä todellista hyötyä.

Jatkuvaan käyttöön päätyy todennäköisimmin teknologia, joka ei keskeytä käsillä olevaa tehtävää tai flow-tilaa, vaan vaikuttaa taustalla. Työhyvinvointia edistävien ratkaisujen tarkoituksena on monesti katkaista työputki ja pysähtyä hetkeksi tekemään jotakin muuta. Teknologian ei tule kuitenkaan nousta pääasiaksi, vaan sen tehtävä on auttaa käyttäjää saavuttamaan tavoitteensa mahdollisimman vähällä huomiolla itse teknologiaa kohtaan.

Kuinka hyvinvointia tukevista digitaalisista palveluista saataisiin pienyrittäjien arkeen sopivia ja työhyvinvointia todella parantavia ratkaisuja? Lue lisää Kennon Elinan ajatuksia aiheesta Tiedon blogista:

 https://perspectives.tieto.com/blog/2016/the-secret-to-a-successful-digital-health-service